Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oudot sepustukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oudot sepustukset. Näytä kaikki tekstit

2009-03-11

Tänään on eilisen huominen ja huomisen eilinen.


Njuu, pitäisi korjata tuohon 2008-2009 :--)

Kävin eilen teettämässä neljäkymmentä kuvaa leikekirjaani varten. Leikekirja minusta itsestäni jee 8) (teidän ei tarvitse ymmärtää :----D) Ajattelin esitellä leikekirjaani, mutta siitä kirjasesta ottamani kuvat olivatkin vain yhtä suttua, joten päätin antaa olla. Esittelen leikekirjaani sitten joskus myöhemmin.


Tuossa siis joitakin teettämiäni kuvia 8)

2009-03-09

Maailma on täynnä tekoja, joita kukaan ei ole tehnyt.

Heissan. Ajattelin tehdä saman "gallupin" mikäliejutun taas. Katson, miten vastaukset ovat muuttuneet. TÄSSÄ se eka versio. Tehty siis sillon 1.12.2008.


Osa 1: Perustiedot

1. Mikä on koko nimesi? Katarina.

2. Missä ja milloin synnyit? Sairaalassa vuonna 1993.

3. Ketkä ovat/olivat vanhempiasi? Äitini ja isäni. Eronneet.

4. Onko sinulla sisaruksia, millaisia he ovat? Juu on. Kaksi pikkuveljeä. Ihan mukavia joo.

5. Missä elät nyt ja kenen kanssa? Asustelen rivitalossa äitini, koirani ja veljieni kanssa.

6. Mikä on ammattisi tai mitä teet? Yläasteella.

7. Kuvaile fyysinen olemuksesi (pituus, paino, hiusten ja silmien väri, pukeutuminen, tatuoinnit, korut yms.) Pituutta semmoiset 166-168cm, painoa en todellakaan kerro, hiukset mustat, silmät sinivihreät, pukeutuminen millaista sattuu, tatuointeja ei ole, koruja käytän joskus. Kaulakoruja joskus ja joitakin sormuksia joskus ja korviksia nyt tulee useammin käytettyä joo.

8. Mihin "yhteiskuntaluokkaan" kuulut? Keskitasoiseen luulisin.

9. Onko sinulla allergioita, sairauksia tai muita fyysisiä heikkouksia? Ei ole allergioita, ei. Sairauksia.. Njaaa. Fyysisiä heikkouksia, mitä niillä tarkoitetaan?

10. Oletko vasen- vai oikeakätinen? Oikea.

11. Miltä äänesi kuulostaa? Hassulta. Oudolta. Kummalliselta.

12. Mitä sanoja tai fraaseja käytät usein? Vaihtelee. Joskus tulee sanottua jotain useammin jotain lauseita ja sanoja jne.

13. Mitä sinulla on taskussasi? Kännykkä. Avaimet. Kuitteja. Roskia. Kuulokkeet. Kolikoita.

14. Onko sinulla ärsyttäviä tai outoja tapoja? Joskus innostun napsuttelemaan varpaitani :--D


Osa 2: Kasvaminen

15. Kuinka kuvailisit lapsuuttasi ylipäätään? Ihan mukava lapsuus. En oikein muuta osaa sanoa.

16. Mikä on ensimmäinen muistosi? Jaaa-a. Ensimmäinen muisto.. Valokuvien avulla muistaa paremmin. Nyt ei oikein tule mitään mieleen.

17. Kuinka paljon koulutusta olet saanut? Kahdeksan ja puoli vuotta peruskoulua ja vielä viimeinen puoli vuotta ja sitten lukioon!

18. Piditkö koulusta? Pidän uuden oppimisesta, tiedon hankkimisesta ja itseni sivistämisestä, mutta koulu itsessään ei ole mitenkään erityisen viehättävä paikka.

19. Missä opit suurimman osan taidoistasi ja kyvyistäsi? Jaa. No ehkä koulussa ja sitten vaan itse opettelemalla.

20. Kun kasvoit, oliko sinulla roolimalleja? No eipä kai juurikaan paljon ole.

21. Kun kasvoit, kuinka tulit toimeen perheesi kanssa? Ihan hyvin.

22. Mikä halusit olla isona, kun olit lapsi? Opettaja ja eläinlääkäri.

23. Mitkä olivat lempipuuhasi lapsena? Ulkona seikkailu, itsekseni touhusin kaikkea, kavereita näin myös toki, mutta enempi yksikseni olin.

24. Millaisia persoonallisuuden piirteitä osoitit lapsena? Olin luova. Lauloin, soitin, piirsin, maalasin, kudoin, virkkasin jne. Olin myös jossain määrin itsepäinen. Muita persoonallisuuspiirteitä en muista tai nyt ei ainakaan tule mieleen.

25. Olitko lapsena suosittu? Keitä olivat ystäviäsi ja millaisia he olivat? En ollut mitenkään erityisen "suosittu", vaan enemminkin kaikkien kanssa toimeentuleva, mutta omien kavereideni joukossa olin.


 (c) Katarina

Osa 3: Menneisyyden vaikutukset

29. Mikä on mielestäsi elämäsi tärkein tapahtuma tähän mennessä? Niitä on aika monia. Mm. oman koiran saaminen, muuttaminen toiselle paikkakunnalle jne. Jotkut ovat niin henkilökohtaisia, ettei niitä oikein täällä kaikkien edessä voi kertoa.

30. Kenellä on ollut eniten vaikutusta sinuun? Muilla ihmisillä. Yksinkertaista.

31. Mikä on mielestäsi suurin saavutuksesi? Hmmm. En oikein osaa sanoa. Koulutöiden setviminen.

32. Mitä kadut elämässäsi eniten? Kadu tekemätöntä, älä tehtyä. No, niin. Joitakin asioita tulee kaduttua, esmes asiat, joita on tullut muille ihmisille sanottua kiukkusena ja ajattelemattomasti ja joitakin typeriä tempauksia.

33. Mikä on ilkein asia, minkä olet tehnyt? Hmmm, jaaa. En oikein osaa sanoa. Joskus tulee sanottua hirveän ilkeästi, vaikkei välttämättä alkuunkaan tarkoita mitään pahaa.

34. Onko sinulla rikosrekisteriä? Ei.

35. Milloin olet ollut eniten peloissasi? Semmoset jaetaan täällä joo kaikkien muiden ihmistenkanssa q:

36. Mikä on noloin sinulle tapahtunut asia? Housujen repeytyminen.

37. Jos voisit muuttaa jonkin asian menneisyydessäsi, mikä se olisi? En tiedä uskaltaisinko muuttaa mitään. Se voisi vaikuttaa ratkaisevasti nykytilanteeseen ja on vain parempi, että antaa asioiden mennä omalla painollaan.

38. Mikä on paras muistosi? Niitä on monia monia monia!

39. Mikä on huonoin muistosi? Hmmm, ei niitä oikein mielellään muistele.

Osa 4: Uskomukset ja mielipiteet

40. Oletko yleensä pessimisti vai optimisti? Sekä että. Enempi ehkä pessimistinen.

41. Mitä pelkäät eniten? Sitä, että läheisille ja rakkaille ihmisille tapahtuu jotain. Kuolemaa.

42. Millainen on näkökantasi uskonnosta? En usko oikein mihinkään. En tosin tiedä, voinko sanoa itseäni ihan ateistiksikaan. Toisaalta olisi helpottavaa uskoa johonkin, tietäisi edes vähän, minne kuollessaan joutuu.. Mutta toisaalta uskonnot ovat yhtä hevonkakkaa, kun niillä vaan tunnutaan huijaavan ihmisiä uskomaan ja tekemään uskon nimissä ties mitä juttuja. Eihän se näin mustavalkoista ole, mutta en jaksa rueta nyt mitään suurempaa romaania tästä kirjoittamaan.

43. Millainen on näkökantasi politiikasta? En ole miettinyt. Ei kovin paljon tällä hetkellä liikuta.

45. Pystytkö tappamaan? Millaisissa olosuhteissa tappaminen ei ole ja on mielestäsi hyväksyttävää? Kärpäsiä, hyttysiä ja ampaisia kyllä. Mun mielestä tappaminen ei ole koskaan hyväksyttävää. Ei toisella ihmisillä ole valtaa tai lupaa päättää kenen pitää kuolla ja kenen elää.

46. Mikä on mielestäsi pahin teko, jonka ihminen voi tehdä? No tappaminen. Tappaminen rahan, omanedun tai vallan tai muun vastaavan takia ja no muutenkin.

47. Uskotko todellisen rakkauden olemassaoloon? Uskon.

48. Mikä mielestäsi tekee elämästä hyvän? Se, että tekee asioita, joista pitää, jotka kokee oikeiksi ja kun nauttii elämästään ja on tyytyväinen siihen.

49. Kuinka rehellinen olet ajatuksistasi tai tunteistasi (eli piilotatko todellisen itsesi muilta ja miten)? En näytä helposti mielestäni tunteitani. Aikaisemmin olen ollut huomattavasti enemmän sisäänpäinsulkeutunut, nyt opettelen näyttämään tunteitani jne.

50. Onko sinulla ennakkoluuloja tai asenteita? Eikös niitä ole kaikilla.

51. Onko jotain, minkä kieltäytyisit tekemästä missään olosuhteissa ja miksi kieltäytyisit? Hmm. Onhan noita asioita, esim. rahasta seksin harrastaminen, tappaminen ja sun muut tuollaiset jutut.

52. Kenen tai minkä vuoksi voisit kuolla tai muuten ponnistella viimeiseen asti? Rakkaiden ihmisten. Erityisesti yhden erään todella tärkeän ja rakkaan ihmisen vuoksi.

Osa 5: Suhteet muihin

53. Miten kohtelet muita ihmisiä yleensä (kohteliaasti, röyhkeästi, etäisesti)? Riippuuko kohtelu siitä, keitä he ovat? Riippuu suuresti siitä, miten se ihminen kohtelee minua. Yleensä olen aika etäinen ja muut ihmiset luotaansa työntävä, mutta kavereiden ja perheen kesken erittäin eloisa ja juttelevainen (ainakin yleensä) ja pyrin tulemaan kaikkien ihmisten kanssa toimeen.

54. Kuka on tärkein henkilö elämässäsi, miksi? Eräss!

55. Ketä henkilöä kunnioitat eniten, miksi? Hmmm, en oikein osaa sanoa. Kunnioitus on mielenkiintoinen ja vähän mutkikaskin juttu.

56. Ketkä ovat ystäviäsi? Onko sinulla parasta ystävää? Kuvaile heitä. Ystävät ovat ystäviä.

57. Onko sinulla puolisoa tai vastaavaa? Jos on, kuvaile häntä. Puolisoa tai vastaavaa? Hahhaa, kyllä vain, olenhan jo naimisissa :qq

58. Oletko koskaan ollut rakastunut? Jos olet, kerro mitä tapahtui. Olen ;d

59. Mitä ominaisuuksia etsit mahdollisessa rakastajassa? En etsi enää mitäänn !

60. Kuinka läheinen olet perheellesi? Suht lähinen joo

61. Oletko perustanut oman perheesi? Jos olet, kuvaile heitä. Jos et, haluatko? Miksi, miksi et? Joo en ole perustanut omaa perhettä.

62. Kenen puoleen kääntyisit, jos tarvitsisit epätoivoisesti apua? Äitini, perheeni ja erään todella rakkaan ihmisen puoleen !

63. Luotatko siihen, että joku suojelee sinua? Keneen ja miksi? Hmm, mun mielestä jokainen kantaa itse vastuun itsestään ja jokainen itse suojelee itseään.

64. Jos kuolisit tai katoaisit, kuka kaipaisi sinua? Kysykää muilta

65. Ketä inhoat eniten, ja miksi? Kaksinaamaisia ihmisiä ja joitakin hömm hömm, ihmisiä.

66. Onko sinulla tapana riidellä vai vältteletkö konflikteja? Joskus tulee riideltyä ja sanottua ajattelemattomuuksia.

67. Onko sinulla tapana ottaa johtajan rooli? Johtajan rooli? No ei yleensä

68. Tykkäätkö olla yhteydessä suurten ihmisryhmien kanssa? Miksi, miksi et? Riippuu millaisten ihmisten joukossa ja yhteydessä.

69. Välitätkö siitä, mitä muut ajattelevat sinusta? Joskus. Mut kukapa ei välittäisi.

Osa 6: Mieltymykset

70. Mikä on lempiharrastuksesi tai ajanvietteesi? Valokuvaaminen, leffat, dataaminen, kirjoittaminen, koiran kanssa touhuilu, musiikin kuuntelun, kavereiden näkeminen.

71. Mikä on kallisarvoisin esineesi? Kannettava, järkkäri.

72. Mikä on lempivärisi? Musta ja punainen. Liila.

73. Mikä on lempiruokasi? Makaronilaatikko. Pizza. Om nom nom.

74. Mitä tykkäät lukea? Blogeja ja kirjoja.

75. Mikä on mielestäsi hyvää ajanvietettä (esim. musiikki, elokuvat, taide yms.)? Musiikki. Elokuvat. Valokuvaaminen. Lukeminen. Kirjoittaminen. Koira. Ystävät!

76. Poltatko, juotko tai käytätkö huumeita? Miksi? Haluatko lopettaa? Hömm hömm, mikä kysymys. No en yleensä. Hahhaa "käytätkö huumeita" "no en yleensä" :----------D

77. Kuinka vietät tyypillisen lauantai-illan? Dataaan! :-D

78. Mikä saa sinut nauramaan? Haha. Vaihtelee.

79. Mikä järkyttää tai loukkaa sinua? Järkyttää... En oikein osaa sanoa

80. Mitä tekisit, jos et saisi unta ja sinun pitäisi keksiä jotain viihdyttääksesi itseäsi? Kuuntelisin musiikkia.

81. Miten selviät stressistä? Hmm. Antamalla välillä periksi.

82. Oletko spontaani vai pitääkö sinulla aina olla suunnitelma? Vähän sekä että. Kuitenkin ehkä spontaani.

83. Mitä sellaisia ärsyttäviä pikku tapoja, joita teet huomaamattasi, sinulla on? Hmm. Jaa-a, huomaamattani? No kun en tiedä.

Osa 7: Minäkuvasi jne.

84. Kuvaile normaalin päivän rutiinejasi. Mitä tunnet, jos rutiini rikotaan? Aamulla pesen hampaat. Päivän ensimmäinen rutiini, joka toteutuu joka päivä. Muuten vaihtelee päivästä toiseen.

85. Mikä on suurin vahvuutesi? Jaa, kirjoittaminen (no en nyt tiedä, mutta tykkään siitä kuitenkin), valokuvaaminen.

86. Mikä on suurin heikkoutesi? Niistä ei puhuta. q:

87. Jos voisit muuttaa yhden asian itsessäsi, mikä se olisi? En kerro.

88. Oletko yleensä ulospäin- vai sisäänpäinsuuntautunut? Tutussa ja hyvässä seurassa erittäin ulospäinsuuntautunut, mutta vieraassa ja isossa porukassa sisäänpäinsuuntautunut.

89. Oletko yleensä järjestelmällinen vai epäsiisti? Riippuu asiasta. Koulutöiden suhteen järjestelmällinen, mutta huoneen kanssa epäsiisti.

90. Mainitse kolme asiaa, joissa olet tosi hyvä, ja kolme asiaa joissa olet huono. Hyvä: Valokuvaaminen, kirjoittaminen, selittämään. Huono: Piirtämään, maalaamaan, laulamaan.

91. Pidätkö itsestäsi? Joo ja ei.

92. Jos saisit paljon rahaa, mitä tekisit? Ostaisin objektiivin. Säästäisin. Matkustaisin!

93. Minkä tavoitteen haluat kaikista eniten saavuttaa elämäsi aikana? Kirjoittaa kirjan, perustaa oman valokuvanäyttelyn, harrastaa seksiä lentokoneen vessassa, matkustaa, käydä Lontoossa ja niitä on niin paljon jee.

94. Missä näet itsesi 5 vuoden päästä? Hmmm, opiskelemassa Paasikivi-Opistossa valokuvausta

95. Jos voisit päättää, miten haluaisit kuolla? Tukehtumalla nauruun. Ainakin olisin viettänyt hauskat viimeiset hetket. JOo no en tiedä ! :D

96. Jos tietäisit, että kuolet 24 tunnin päästä, mainitse kolme asiaa jotka tekisit sinä aikana. Joutuisin ihan paniikkiin. Viettäisin aikaani ystävieni ja perheeni kanssa.

97. Minkä asian takia haluaisit tulla muistetuksi kuolemasi jälkeen? Jaa-a. Kauheita kysymyksiä nämä.

98. Mitkä kolme asiaa parhaiten kuvaavat persoonallisuuttasi? Sanokaa te muut. (Joo, älkää, toi oli vaan toteamus, johon ei tarvitse vastata.)

99. Millä kolmella sanalla muut ehkä kuvailisivat sinua? Jaa-a. (En halua tietää o_o)

PS! Laitan eilisiä kuvia tänään/huomenna jee. Vähän on niiden kanssa ollut säheltämistä, kun parhaimpia jo pienentelin ja Jasminille lähettelin, mutta en tänne saanut aikaseksi laittaa.

PPS. Laitoin blogin Blogilistalle!

2009-02-21

Elämäsi on pelkkää harhaa.

Eilisiä kuvia.









Musta tuntuu, että kaikki noi kuvat Eevasta ovat jotenkin epätarkkoja ja heilahtaneita. Tuntuu, ettei mikään tällä hetkellä onnistu. :o
Kokeilin Photoshopin rajaustyökalulla jotain säädellä, siksi siis noi kuvat jotkut erikokosia ja hassunnäkösiä.

Kuvien taso tuntuu laskeneen, yritän nyt saada tänne jotain järkevääkin ja katseltavaakin materiaalia. (Ei sillä, etteikö Eeva olisi kaunis ja hyvä malli vaan sillä, että en osaa käyttää kameraa.)

2009-02-19

When I get really mad, I start f*cking Iron Man !

Eeva on ollut meillä nyt melkeen koko hiihtolomaviikon. Me ollaan katottu leffoja (mm. Disastermovie, josta tuo otsikko), syöty karkkia ja kaikkea muuta hyvää, oltu kaupungilla ja valokuvattu. Eilen oltiin Heidin ja Liisan kanssa Raisiossa valokuvaamassa, mutta en ole vielä niitä kuvia ehtinyt kunnolla katsomaan.

Mun vanha Nokian 7373 kännykkäni sanoi sopimuksen irti ja nyt vihdoin sain ostettua (tai no, mummi osti :---D) uuden, Nokia 7070:n. Tässä muutama kuva. Mainoskuvauksen alkeet jee.

my new darling :--D

my new darling :--D

nokia 7070





2009-02-11

testaan moi

Juu. Niin niitä kuvia on tulossa taas pian. Testaan tässä nyt vaan. Ajattelin vaihtaa ulkoasun. En tiedä pidänkö tätä, mut tää nyt ainakin jonkin aikaa tässä on, kunnes saan paremman.
Tästä lähtien ajattelin myös laittaa kaikki kuvat Photobuckettiin enkä tänne Bloggeriin. Ja nyt alla yksi edellisen postauksen kuvista ja tosiaan, laatu on huomattavasti heti parempi. Mutta joo, kooltaan liian iso. Noi aikaisemmat kuvat oon pienentänyt kokoon 533x800+reunat jos on ja nyt täytyy nähtävästi vielä pienentää hieman enemmän.

Joo, aivan turha postaus tämä i know.
Mut nyt niitä kuvia lisää tänne 8)



800x533

Photobucket
700x515


Photobucket
600x441

Jootestaan, mikä on paras kuvakoko.

2009-02-05

Lisää Jasminia.

"Jasmin älä jauha sitä purkkaa!" :--D

Jooo. Eilen olin Jasmin nimisen otuksen kanssa kaupungilla. Nähtiin kirjastossa ja siellä otinkin muutamia kuvia niin kuin näkyy. Kirjastosta sitten Hansaan ja siellä vaan mentiin edes takaisin. Sieltä UFFiin, jossa kokeiltiin jos jonkin moisia vaatteita. Mukaan Jasminille tarttui pari kolme paitaa ja mulle kympillä ihana takki. (Voisi siitäkin laittaa tänne jossain vaiheessa jonkun kuvan..)

Sitten meille ja otin Jasminista muutaman kuvan lisää, niitäkin ajattelin laittaa, vaikka mun mielestä noi (ei niissä mitään vikaa) on paljon parempia kuin ne sisällä meillä otetut D:

Noi kuvat näyttää kauhean huono laatusilta. Pitäisiköhän mun rueta käyttämään jotain Photobucketia tai Flickria noiden kuvien laittamiseksi.. Ne näyttää kauheen suttusilta (Gimpin kanssa pienennän ja sitten laitan tänne, mut mut.. nii.) ja kohinaisilta.
Tosin kuvaan ilman jalustaa ja sisäkuvia ISO800-ISO1600 -asetuksella.

Mutta laitan niitä Jasminin kuvia lisää ja sitten vielä olisi Taijasta ottamani kuvat tänne laittamatta. Sekä! Lisää sinisiä kuvia jeejee. :p

2009-02-02

Np. Muse - Feeling Good

Nyt tulee yksittäisi postauksia, yksittäisiä, satunnaisia vanhoja jotain randomeja kuvia.


Tässä eräs hilpeä ja suht kamala kuva, jonka rakas pikkuveljeni minusta joskus keskellä yötä otti. En ole edustava, mut teksti edustaa tuossa kuvassa mua ihan tarpeeksi joten tuota niin.

2009-01-30

Say 'hello' to camera!

Hellou rakkaat ja vähemmän rakkaat ihmiset. Tänään Jessica tuli meille ja pelattiin innoissamme Wiitä. Juttu oli aikasmoista ja naurettua ainakin tuli vatsalihakset kipeiksi. Mario Kartingia ja Hannah Montana (joo kyllä!) -pelejä pelattiin ihan innoissamme. Ja sitten juuri ennen kuin Jessican piti kotiin päin rueta kipittelemään innostuttiin leikkimään hedelmillä (kerran kuin meillä sellaisia edes oli!) ja pistin Jessican ensiksi kuvaamaan mua, koska hän ei olisi aluksi millään suostunut kuvattavaksi, mutta sain hänet suostuteltua kun itsekin olin kameran edessä (ah, taktiikkani on pettämätön :'--D Noei.) ja mielestäni tuli ihania kuvia. Niin Jessicasta, ei musta :p

Mutta nyt ihmiset tartten teidän neuvojanne ja mielipiteitänne. Kuvat kun siirsin koneelle ne olivat keltasävyisiä ja en tykännyt niistä semmosina. Gimpin kanssa rupesin valkotasapainoja, kontrasteja ja kirkkauksia säätelemään ja tällaisia tuli. Pelkään ton valkosen taustan palavan puhki, mutta taas sitten Jessica ei saisi olla liian tumma jne jne.
Niin, mitä mieltä? Ovatko liian valottuneita/valkoisia/liian kontrastilla pilattuja/puhki palaneita/huonosti muokattuja/surkeita? :--D Kuvista itsestään ja ideasta pidän, mutta toi valkotasapainojuttu on ongelma, koska mä en omista semmosta värikorttia o_o (Sillon kun ton kameran hankin olin semmosella luennolla ja se neuvos kuvaamaan valkoista paperia ja asettamaan sen valkotasapainoksi kamerassa, mut en tajunnu nyt sitä sitten kokeilla.)
Sanokaa suoraan, kyllä mä kestän. :-d









(Teidän oman hyvinvointinne vuoksi tuo sumennus :-d)

(Kyllä SE sieltä mahan alta pilkottaa! :--DD)

(Etenkin noiden omien kuvien kohdalla tuntuu, että kontrasteilla pilattuja, mut mut sanokaa te mielipiteenne.)

2009-01-19

Tekstiäplaa.

Jees. Luvassa kuvia ja paljon. Eeva tuli meille perjantaina ja oli koko viikonlopun meillä. Oli todella todella kivaa. :p
Perjantaina katottiin vaan leffoja ja semmosta, lauantaina lähdettiin Turkuun (kuvattiin, käytiin kahvilla ja sitten hypättiin ensimmäiseen vastaan tulevaan bussiin, joka vei meidät Kohmoon ja siellä sitten kuvattiin heha :--D) ja sunnuntaina kierreltiin täällä autiotaloja. :p

Mutta niin, ajattelin nyt vaan kirjoittaa tämän ja sitten myöhemmin rueta laittamaan niitä kuvia, kun täytyy käydä ne läpi jne jne. :--D